Onpa ollut ihanainen viikonloppu. Lämpöä, aurinkoa, lintujen laulua, pehmeää hiekkaa varpaiden alla ja hiuksia pörröttävä tuuli - tuli siis ulkona vietettyä nämä pari päivää suurimmaksi osaksi ja eiköhän samalla linjalla jatketa vielä huomennakin. On ollut kumman rauhallista, eikä minkäänlaisia velvoitteita tai stressaavia ajatuksia mihinkään suuntaan. Näinköhän edessä häämöttävä kesäloman pätkä jo vie ajatukset niin totaalisesti mennessään, ettei muutama koulutehtävä ja harjoittelun jämä jaksa enää huolettaa...

Samalla kun on aikaa, on myös mahdollisuus ajatella. Ja niinhän siinä sitten kävi, että tänä viikonloppuna on tullutkin mietittyä yhtä sun toista (yhteensä monenmoista). Viimeisinpiä pohdinnan aiheita on ollut omat suunnitelmat ja haaveet yhdistettyänä Jumalan aikatauluun.. Mikä vaikea yhdistelmä. Tai lähinnä se on toisinaan vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Itseltä löytyisi niin hienoja vaihtoehtoja ja perusteluja. "Iskä hei, anna mulle sitätätätuota jne. - Ja äkkiä!" Olisi niin kovin vaikeaa vain odotella ja kuunnella. Ja kun kuitenkin sen tietää, että Jumalalla ne palaset on oikeasti hallussa ja sieltä käsin kun antaa elämän ohjautua, niin lopputulos näyttää aina hyvältä. Jos sitä yrittää itse liikaa säätää ja asettaa vaatimuksia, niin pian huomaa olevansa entistä pahemmassa solmussa.

"Kaikki kaikki aikanaan, haaveet yksi kerrallaan, pikkuhiljaa valmiiks, kaikki aikanaan. Ei kiire paina, kaikki aikanaan, Luoja suo ne ajallaan, kunhan malttia riittää vaan..." ? Soi päässä moinen kappale.

Noh, toki edelleen odotan. Vaikka odottaminen tuntuu joskus äärimmäisen vaikealta, lähes sietämättömältä, niin odottaa vain pitää. Sitä näkee niin paljon kaikenmoista säntäilyä ja omaa yrittämistä, mikä ei johda mihinkään. Ihmiset hajottavat itseään monesti ihan turhan takia vain siksi, että on kiire johonkin. Turhaa. Jumala tietää mikä on pienelle ihmiselle parhaaksi, ja vaikka se odottaminen kestäisi 50 vuotta, niin paras vaihtoehto se silti on :)